Turun Vihreät ry:n syyskokous järjestettiin torstaina 26.11.2020. Syyskokous pidettiin vallitsevan tilanteen vuoksi pääasiallisesti etäkokouksena ja jokainen osallistuja oli myös etäsuositusta noudattanut. Turun Vihreät ry:n säännöt mahdollistavat yhdistyksen kokouksiin osallistumisen etänä niin päätettäessä, joten tämä kokousmuoto olisi mahdollinen ilman poikkeustilaakin.
Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esittämä toimintakertomus ja talousarvio vuodelle 2021. Hyväksytyssä talousarviossa näkyy tuleva vaalivuosi siten, että tänä ja viime vuonna säästyneitä varoja voidaan käyttää ensi vuonna vaalitoimintaan. Toimintasuunnitelmassa vuoden painopisteiksi asetettiin kuntavaalit, vihreän politiikan esiintuominen ja toiminnan suuntaaminen vahvemmin jäsenistölle kun koronatilanne helpottaa.
Vuoden 2021 hallitukseen saatiin mukava määrä jatkuvuutta, mutta myös hieman vaihtuvuutta. Puheenjohtajina jatkavat Kari Jakobsson ja Jukka Väisänen. Hallituksen jäseniksi valittiin lisäksi Anni Kulmala, Rauli Mickelsson, Riina Mustonen, Jyri-Petteri Paloposki (uusi), Vesa-Pekka Rantalainen (uusi) ja Pirjo Solin.